Biisiprojekti, osa 1

Sarjainnostuja on harrastanut musiikkia ihan lapsesta asti vaihtelevilla vakavuuden asteilla. Laulua, soittoa, kuuntelua, analyysia, musiikkitiedettä… Yhtään laulua tahi muuta musiikillista teosta Sarjis ei ole koskaan tehnyt itse. Ei, vaikka on itse asiassa varsin vakuuttunut siitä, että vuosien varrella kertyneet tiedot ja taidot riittäisivät moiseen mainiosti; on sitä musiikkia tehty täysin olemattomillakin näytöillä maailman sivu.

Ei, syy Sarjiksen säveltämättömyyteen ja sanoittamattomuuteen on yksinkertaisesti asennevamma. Koska kertaistumalta on lähes mahdotonta (tai ainakin hyvin vaikeaa) luoda esimerkiksi valmista, viilattua ja viimeisteltyä laulua, se pitäisi tehdä monessa osassa, mikä puolestaan tarkoittaisi, että paperille olisi välillä pakko jättää jotakin keskeneräistä, ts. vähemmän kuin täydellistä. Tästä syystä Sarjiksen proverbiaalinen sanoitettu sointulappu on jo kolmen ja puolen vuosikymmenen ajan ollut tyhjä kuin… no, jokin TOSI tyhjä asia.

Bill Gates blank

Joten.

Sarjainnostuja on päättänyt ottaa ensimmäiset askeleensa laulunteon maailmaan tällä sivustolla, julkisesti (jos nyt oman äidin, kahden kaverin ja yhden Pauli Aalto-Setälää googlanneen eksyjän muodostama levikki oikeuttaa kutsumaan kanavaa ”julkiseksi”). Tällä keinolla pakotetaan turhaan tärkeilevä taiteilija tuuttaamaan teosta julki sitä mukaa kuin ideoita syntyy, tuli sitten timanttia tai täyttä tuubaa. Tarkoitus on siis vain saada valmiiksi kokonainen laulu ja dokumentoida koko prosessi tässä artikkelisarjassa. Ja mahdollisesti äänittää laulusta jonkinlainen versio. Kokonainen laulu kattaa tässä yhteydessä sointukulun, melodian ja tekstin.

Kun otetaan huomioon Sarjiksen ”kotistudion” mahdollisuudet, tiedossa ei ole kovinkaan massiivista orkesteripläjäystä, vaan jonkinlainen kitara – laulu -viritelmä. Mahdollisesti basso ja jonkinlainen rumpuraita. Ja ehkä huuliharppu tai ukulele. Itse asiassa fuck it, äänitysprojektin mittakaava lähtee näköjään lapasesta jo suunnitteluvaiheessa. Tehdään siis äänityksestä erillinen artikkelisarja, joka kirjoitetaan jos ja vain jos biisi ylipäänsä valmistuu.

Projektin pääpaino on siis prosessissa, ei niinkään lopputuloksessa. Sarjiksen maailmankuvaan kuuluu tietyllä tavalla muutenkin prosessiorientoituneisuus; siitä enemmän joskus myöhemmin. Artikkelisarjan julkaisuvälistä ei toistaiseksi vielä ole tietoa, mutta alustavasti tarkoitus olisi viedä biisiprojektia eteenpäin noin kaksi kertaa viikossa. Sarjainnostuja pidättää oikeuden julkaisuvälin tarkistamiseen tarvittaessa. Mutta nyt, pitemmittä puheitta — gentlemen, start your engines ja muita latteuksia — pannaan projekti käyntiin.

Kaikki alkaa sanoituksesta — täytyy siis miettiä aihe. Jatkettakoon sarjan seuraavassa osassa siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *