Uhriutumisesta ja vainokompleksista

Sarjainnostuja on miettinyt jo jonkin aikaa, pitäisikö bloginsa kokonaan irrallaan politiikasta vai omaksuisiko tässäkin asiassa usein hyväksi todetun nk. fuck it -asenteen ja kirjoittaisi ihan mistä haluaisi. Nyt näyttää vahvasti siltä, että jälkimmäisen vaihtoehdon on toteuduttava, koska tietyt Suomen poliittisen kentän tahot ja heidän toimensa suorastaan huutamalla vaativat käsittelyä. Asiaan siis.

Perussuomalaisten vainokompleksi on ihan oikeasti jännä asia. Puolueen nuivan siiven viimeaikaiset ulostulot sekä niiden jälkeen esitetyt selittelyt ja kiertelyt ovat olleet huikeaa katsottavaa. Tapahtumaketju on ollut luonteeltaan kuin hiukan keskimääräistä vakavampi junaturma: ei sitä haluaisi nähdä, mutta ei myöskään pysty katsomaan muualle. Näyttää siltä, että perussuomalaisten maitojuna on viime viikkoina puksuttanut ns. ilman jarruja helvettiin, eikä puolueen sisältä ole nähty yhtään vakavaa yritystä korjata tilannetta. Ja nyt perutaan jo tapahtumia ja kehotetaan jäseniä välttämään yksin liikkumista Turussa.persecution complex

Muuallakin nähdään samanlaista vainokompleksia, jossa enemmistö väittää (enemmän itselleen kuin muille) olevansa vähemmistön vainon kohteena, kuten nyt vaikka tässä rasistit vastaan maahanmuuttajat -ystävyysottelussa. Yhdysvalloissa merkittävä osa kristitystä valtaenemmistöstä on sitä mieltä, että heitä vainotaan ja sorretaan uskonnon vuoksi. Suomessakin ”homosaatio”-sanaa käyttävä kansanosa esittää tasaisin väliajoin näkemyksiä, joiden mukaan sukupuolineutraalin ilmapiirin rakentaminen polkee heidän oikeuksiaan. Neljäs esimerkki vainokompleksille otollisesta maaperästä — ikävä kyllä — tunnetaan parhaiten nimellä miehet. Ainakin Euroopassa, Amerikoissa, Australiassa, Aasiassa ja Afrikassa. Ja mikä ettei Antarktiksellakin. Tämä viimeinen solmuvyyhti jääköön laajuutensa vuoksi myöhempien kirjoitusten aiheeksi.

Sarjiksen näkökulmasta näyttää siltä, että kaikkia vainokompleksia potevia tahoja yhdistää yksi koko ilmiön selittävä tekijä — saavutetuista etuoikeuksista luopumisen vaikeus. Miesten maailmanlaajuisia etuoikeuksia naisiin verrattuna tuskin tarvitsee selittää tai avata sen enempää. Sama pätee Yhdysvaltain kristittyihin.

Homofobikkojen etuoikeus on ehkä hankalampi nähdä ensivilkaisulla, mutta Sarjiksen mielestä tässä tapauksessa uhattuna oleva etuoikeus on ”oikeus” olla näkemättä itselle tunnepohjaisista syistä epämiellyttäviä asioita, kuten vaikkapa miespariskuntaa kävelemässä käsikkäin. Tämä ”oikeus” ei kuitenkaan voi olla tasa-arvoa rajoittava tekijä, joten valitan, arvon homokammoiset — ei Sarjainnostujakaan haluaisi nähdä teitä, mutta teilläkin on siitä huolimatta oikeus olla olemassa. Rasismin kohdalla vainokompleksin synnyttävä etuoikeus lienee lähellä homofobian kohdalla kuvattua, tosin heimomentaliteetilla, vieraan pelolla ja ihan puhtaalla itsekkyydellä maustettuna.

Etuoikeuksia ei aina ole helppoa edes huomata saati tunnustaa todellisiksi. Kolmekymppisenä, valkoisena, lihaasyövänä heteromiehenä Sarjis tiedostaa ison osan omista etuoikeuksistaan, mutta tuskin kaikkia. Ja vaikka etuoikeudet näkisikin, on niistä luopuminen vielä asia erikseen. Voisi melkein väittää, että ihmisen eettinen ja moraalinen selkäranka mitataan sillä hetkellä, kun edessä on etuoikeutetusta asemasta luopuminen tasa-arvon ja reiluuden nimessä. Sarjis on itse pyrkinyt olemaan tasa-arvon ja reiluuden puolella ja toivoo jaksavansa pyrkiä samaan jatkossakin, mutta tunnustaa silti auliisti, että eihän se helppoa ole.

Tästä asetelmasta syntyy tilanteita, joissa enemmistö on faktisesti etuoikeutettua, mutta yhteiskunnan selkärankaisempi siipi vaatii tasa-arvoa. Etuoikeuksistaan kynsin hampain kiinni pitävä (tai niille kokonaan sokea) kansanosa taas kokee tasa-arvovaatimuksen sisältämän etuoikeuksiensa vähentämisen valheellisesti vainona ja sortona.

Miten tämä ongelma sitten ratkaistaan? Ei ainakaan potkimalla lapsia.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *