Biisiprojekti, osa 6 – Anssi Kela, Knipi vai A.W. Yrjänä?

Sananen sanoitustyypeistä

Nyt kun Sarjainnostujan biisiprojekti on saavuttamassa pisteen, jossa ensimmäinen konkreettinen materiaalinpätkä tehdään julkiseksi, on kierroksessa ollut monenlaisia ajatuksia sekä yleistä ylimietintää tavoiteltavista tyyliseikoista. Nyt seuraa pienimuotoinen monologi kyseisestä aiheesta.

(Mikä ihmeen biisiprojekti? Lue alusta.)

Sarjainnostuja on havainnut useita selvästi erilaisia trendejä viime vuosikymmeninä suomalaisen rytmimusiikin kentällä. Ensimmäinen sanoittaja kertoo narratiiviltaan eheää tarinaa, toinen maalailee satoja vuosia vanhan aariaperinteen mukaista yhden pysäytetyn ajanhetken sisäistä monologia, ja kolmas taas tuottaa rakenteeltaan vapaampaa tekstiä, jossa merkitykset muodostuvat lähinnä toisistaan irrallisten säkeiden assosiaatioista ja (välillä korkealentoisestakin) symboliikasta. Sarjiksen mielestä nykypäivän rock and/or roll -lyriikan voisikin jakaa karkeasti kolmeen tyyppiin; kutsutaan sanoitustyyppejä vaikkapa työnimillä Anssi KelaKnipi ja A.W. Yrjänä, edellä esitetyn järjestyksen mukaisesti. Nämä tyypit voidaan sijoittaa kolmion kärkiin; käytännössä näiden kolmen tyypin välimaastossa on tietenkin paljon tilaa, ja Sarjis hahmottaakin helposti sanoitukset niin, että ne sijoittuvat ominaisuuksiensa mukaisesti tiettyyn pisteeseen tämän kolmion alueella. Kolmiossa Anssi Kelan kärki edustaa narratiivisuutta, Knipin kärki aariamaista tuokiokuvaa ja Yrjänän pääty vapaata ja monimutkaista symboliikkaa.

Sarjis on toki hyvin perillä siitä, että kokonaisten sanoitustyyppien nimeäminen yksittäisten sanoittajien mukaan on riskaabelia ja ehkä jopa kohtuutonta yleistämistä. Nimet perustuvat Sarjiksen perstuntumaan kunkin mestarin tyylistä, ja Sarjiksen tuntema siivu kunkin tuotannosta voi olla vähemmän kuin täysin kattava. Millaiset nämä tyypit sitten ovat, ja miksi juuri nämä nimet? Pohditaan.

Anssi Kela

Sanottakoon aluksi, että Sarjainnostuja oli nuorempana varsin nirso musiikin suhteen. Tai ainakin suhtautui avoimen halveksuvasti suureen osaan kansan syvissä riveissä leviävistä musiikillisista trendeistä. Sarjis on ehtinyt halveksia ja väheksyä Nirvanat, Offspringit, Eppu Normaalit, melkein kaiken rapin ja hiphopin — ja myös Anssi Kelan. Sittemmin Sarjis tuli järkiinsä ja alkoi tiedostaa, ettei mikään musiikki ei ole huonoa tai arvotonta (Mamban tapaus on kuitenkin yhä epäselvä), ja että halveksunnassa oli kyse lähinnä oman identiteetin pönkittämisestä korostamalla yhteenkuuluvuutta tietyntyyppistä musiikkia fanittavien kesken sekä etäännyttämällä itsensä toisista ryhmistä. Melkoista perseilyä siis. Sittemmin Sarjis on havainnut (toista kymmentä vuotta jälkijunassa), että Kelan Anssi taitaakin itse asiassa olla musiikillisesti ns. helvetin kova jätkä.

Anssi Kelan tuotannossa Sarjiksen silmiin pistää nimenomaan kerronnallisuus. Suuri osa varsinkin Kelan varhaisista hittisingleistä toimii tekstin osalta varsin pitkälti samalla tavalla eheänä narratiivina. Voisi jopa sanoa, että valtaosa niistä sopii narratiiveihin usein sovellettavaan kolmen näytöksen malliin. Näissä teksteissä on esittely, konfrontaatio ja ratkaisu. Ne pyrkivät vaikuttamaan kuulijan tunteisiin osittain samoilla mekanismeilla kuin mikä tahansa romaani, näytelmä tai elokuva.

Miettikääpä:

Mikan faijan BMW

1. näytös – esittely: Lauri soittaa ja ehdottaa, että vanha kaveriporukka lähtisi radalle ihan niin kuin silloin joskus ennen. Lauri, Mika ja Rami esitellään. Samalla esitellään Mikan faijan BMW, joka toimii ikään kuin raamina, jonka sisään koko tarina paketoidaan.

2. näytös – konfrontaatio: Välit Ramin kanssa ovat muuttuneet; huhu kertoo Mikan vaimoltaan saamasta HIV:stä (josta ei kuitenkaan kehdata kysyä); Lauri on sikarikas ja sisältä aivan paskana. Kriisi – ”Mitä ihmettä, eikö kaikki olekaan ennallaan ja yhtä viatonta kuin ennen?”

3. näytös – ratkaisu: Ilta tuntuu päättyvän menestykseen, mutta myöhemmin Mika kertoo Laurin tappaneen itsensä. Samalla kertosäkeen lopun ei enää milloinkaan mikään ole ennallaan saa lopun käänteestä aiempaa raskaamman sävyn.

Puistossa

1. näytös – esittely: Puistossa-biisin ensimmäinen näytös on pitkä; se kestää kaksi ensimmäistä säkeistöä. Pete odottelee puistossa jotakin. Pete esitellään luokan priimukseksi, joka lähti alamäkeen ja on nyt heroiinikoukussa. Hän tulee rikkonaisesta perheestä. Hän on lähdössä keikalle, koska kaverilla oli tiedossa hyvä apaja. Laura esitellään kauniiksi ja yritteliääksi; Lauran perustama firma tosin meni nurin, eivätkä varakkaat vanhemmat auta taloudellisessa ahdingossa olevaa tytärtään.

2. näytös – konfrontaatio: Toinen ja kolmas näytös tapahtuvat molemmat viimeisen säkeistön sisällä. Ystävykset ajavat moottoripyörällä huvilan pihaan, jossa nähdään sanoituksen koukkuna toimiva yllättävä käänne: Laura kertoo Petelle, missä mutsi pitää korujaan.

3. näytös – ratkaisu: Poliisi yrittää pysäyttää paikalta poistuvat Peten ja Lauran. Laura päättää lähteä ajamaan pakoon – loppu on historiaa, jonka tarkkaa luonnetta teksti ei tosin paljasta.

Nummela

Nummelan kuvaus laulajan elämänkaaresta istuu kolmeen näytökseen kuin luonnostaan.

1. näytös – esittely: Lapsuus, huolettomuus, viattomuus, parhaat vuodet. Tytöt ja musiikki.

2. näytös – konfrontaatio: Nuoruus ja elämän nurjemmat puolet. Isän kuolema, yksinhuoltajaäidin vaikeudet, uhkarohkeus, teini-iän synkkyys.

3. näytös – ratkaisu: Aikuisuus ja sen mukanaan tuoma seesteisyys ja hyväksyminen. Aloilleen asettuminen ja ”kaikki taitaa olla kohdallaan”.

Muita mieleen nousevia esimerkkejä tämän tyypin tekstistä ovat esimerkiksi Jarkko Martikaisen Rakkaus, J. Karjalaisen Laura Häkkisen silmät tai vaikkapa Yön Rakkaus on lumivalkoinen. Sarjiksen tekisi mieli väittää, että tällainen sanoitustyyppi voi parhaimmillaan olla äärimmäisen vaikuttava, vaikka sen vaarana ehkä onkin lipsahtaa kliseisen puolelle. Sarjis tunnustaa kokeneensa useammatkin kylmät väreet Kelan laulaessa ”pidä kiinni, Petri Ruusunen”. Anssi Kela -tyypin kunniamaininta myös Teflon Brothersin hieman vähemmän vakavalle Maradonalle, jonka irvaileva, mutta vilpittömän lämmin idealisaatio kasarinuoruuden kaksimielisistä kommelluksista osuu ja uppoaa Sarjikseen joka kerta.

Knipi

Egotripin Knipin mukaan nimetty sanoitustyyppi on pysähtynyt tuokiokuva. Toisin kuin Anssi Kela -sanoituksessa, Knipi-tekstin aikana aika kulkee eteenpäin vain vähän, jos lainkaan. Kuten jo ylempänä viitattiin, oopperalibretistit ovat kirjoittaneet aarioihin Knipi-sanoituksia kutakuinkin pleistoseenikaudelta asti.

Sarjainnostujan mieleen nousee ensisijaisesti Egotripin Varovasti nyt. Tekstissä laulaja kuvailee aivan tavallista maailman menoa ja ihmiselämän arkisia yksityiskohtia. Viimeisen säkeistön aikana valkenee, että laulaja seisoo ylikulkusillan kaiteella ja aikoo hypätä. Tällä hetkellä aika nytkähtää eteenpäin ehkä muutaman sekunnin, ja laulaja tulee toisiin ajatuksiin. ”On kädessäni kaikki mitä tarvitsen.” Muita Knipi-tuokiokuvia edustavat Egotripin Mies räjähtää, Ei se tästä, Matkustaja, Tarpeeton mies, Mian laulu ja Kiire (jonka kertosäkeessä lauletaan muuten ”ei aika seisahda”).

Knipi-tyypin sanoituksen vahvuus vaikuttaa olevan sen potentiaalissa tunkeutua hetkellisen tunteen tai tunnelman syvimpään ytimeen. Siinä missä Anssi Kela -teksti kertoo tarinan ja antaa kuulijan reagoida omilla tunteillaan, Knipi-teksti kertoo nimenomaan tietystä tunnereaktiosta:

Hauskaa, vihdoinkin jotain tapahtuu
On iltapäivä, heinäkuu
Kun viimein sekoan

Jää hyvästi harkintakyky ja käytöstavat
Kaikki merkit osoittavat
että viimein se tapahtuu

Lintujen laulun kuulen,
lempeä tuuli käy
On lämmintä ja pehmeää
Katso tarkkaan nyt
Mies räjähtää

Voisiko sitä sen paremmin kuvailla?

A.W. Yrjänä

CMX:n A.W. Yrjänän sanoitustuotanto edustaa Sarjiksen mielestä näiden mielivaltaisehkosti valittujen mestarien triumviraatin kolmatta ääreiskärkeä. Siinä missä Kela kertoo tarinan ja Knipi vastaa kysymykseen ”mikä meininki?”, Yrjänä laatii Akin naurettavan vaikeita sanaristikoita. Sanoitukset on usein ammuttu täyteen niin korkealentoista ja esoteerista symboliikkaa, että Dan Brownin hampaisiin sattuu. Äkkiseltään katsottuna Yrjänä ei edes tarkoita kirjoittaa yleisölle helposti aukeavaa tekstiä, tai ainakaan Sarjis ei edes yritä väittää tunnistavansa puoliakaan herran sanoitusten viittauksista. Silti lopputulos on usein varsin vaikuttava. Joskus sanoitus saa kokonaan uuden elämän ja uusintakierroksen, kun lopulta kuulee, mistä tietty sanoitus alun perin on kertonut. Tyyppiesimerkki tästä on CMX:n Pelasta maailma.

avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on ihmisen elämän muotoinen

ja kuu valkea käy yli kattojen 
valaisten meitä
ja kuu valkea käy yli kattojen
rohkaisten meitä

niin
pelasta maailma
tee se jo tänään
tee
jotakin mahdotonta

Moni varmaan tietääkin jo, kenen suuhun Yrjänä omien sanojensa mukaan sijoitti tämän sanoituksen. Mutta moniko olisi omin avuin tullut ajatelleeksi, että tekstin ”minä” on Eva Braun? Yrjänä-tyyppisen tekstin vahvuus on siinä, että kuulija voi tulkita sen melkein millä tavalla tahansa, ja se kestää kuuntelukertoja ehkä paremmin kuin suoraviivaisempi Anssi Kela -teksti. Lisäksi jonkinlaiseen selkeään tulkintaan päätyminen on kuulijalle varsin palkitsevaa. Toisaalta riskinä on se, että heikomman viisunikkarin tuottamana sanoitus saattaa vaikuttaa tekotaiteelliselta ja puolihuolimattomasti norsunluutornista alas oksennetulta.

Entä sitten?

”Sarjis, miksi piinaat meitä lukijaparkoja tällaisella tuubasta töräytetyllä kyökkianalyysilla?” Jos ihan suoraan sanotaan, tämän kysymyksen vastaus on matkan varrella puoliksi unohtunut jo Sarjainnostujalta itseltäänkin, mutta onneksi ko. sankari on aivan tyytyväinen saadessaan jauhaa sivukaupalla omista ah niin erinomaisista näkemyksistään. Joka tapauksessa Sarjis pohtii omaa biisiprojektiaan ja tulevan tekstin sijoittumista Kela-Knipi-Yrjänä -kolmion alueelle. Todennäköisesti Sajiksen kantti ei riitä Yrjänä-kärjen suuntaan kallistumiseen, joten tuleva raakile napsahtanee kahden ensinmainitun välille. Ei siis korkealentoista symboliikkaa, mutta ainakin aika kulkee eteenpäin. Tai sitten ei kulje. Hyvällä mallilla on siis projekti.

Sarjainnostuja on nyt myös kipeän tietoinen siitä, että jos on luvannut julkaisevansa mainostamansa kertosäkeenraakileen sarjan seuraavassa osassa, kyseistä osaa ei helvetissä kannata aloittaa ylistämällä mestarien tekstejä, jolloin samalla varmistaa, että omaa turautusta verrataan niihin.

Oli miten oli, luvattu mikä luvattu. Biisiprojektin kertosäkeen aihio aiheesta ”unohda aika” tulee tässä:

Minne sä meet?
Onko kiire seuraus hyvän elämän vai tekosyy?
Sä itse tän teet
Ei juoksemalla löydä paikkaa jossa kellot pysähtyy
Oiskohan sun viimein jo aika
unohtaa aika?

Hyvä puoli tässä raakileessa on se, ettei se tällaisenaan lukitse säkeistöjä mihinkään yllä kuvattuun sanoitustyyppiin, vaan kaikki ovet ovat edelleen auki. Työstämistä jatketaan tästä. Seuraavassa osassa käsiteltäneen Sarjiksen näkemystä riimien käytöstä.

Tämä on muuten yllättävän vaikeaa – sekä tekstin tuottaminen että varsinkin sen julkaiseminen puolivalmiina. Nyt silmät kiinni ja klikkaamaan ”Julkaise”.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *