Väärässä olemisesta ja ideologioista

Sarjainnostuja innostuu silloin tällöin myös filosofiasta ja varsinkin epistemologiasta eli tietoteoriasta. Tämän seurauksena Sarjis  on ajatellut myös väärässä olemista paljon. Sitä, miten suuri osa kaikista ihmisten esittämistä toteamukseista on totuusarvoltaan ainakin osittain väärin. Ja sitä, millaisilla eri tavoilla ihminen voi reagoida huomattuaan olevansa väärässä. Jos ihan suoraan sanotaan, Sarjiksen mielestä ihan jokaiselle olisi äärimmäisen terveellistä kokeilla oman erehdyksensä myöntämistä ja kohtaamista edes välillä.

No miten niin sitten?

Varoitus – Sarjis ei edes yritä väittää hanskaavansa nämä asiat niin hyvin, että pystyisi rakentamaan tästä artikkelista partaveitsenterävän ja kristallinkirkkaan kokonaisuuden. Seuraa siis iloisen elefanttilauman lailla eri suuntiin tempoilevaa jorinaa. Teitä on varoitettu.

Asiaan. Sarjis on tiedon ja totuuden ystävä, eli pyrkii oikeelliseen tietoon sen sijaan että roikkuisi kiinni omissa haavekuvissaan, niin vaikealta ja jopa mahdottomalta kuin moinen pyrkimys kuulostaakin. Joskus voi kuitenkin olla haastavaa tietää edes, onko tiettyyn kysymykseen ylipäätään olemassa ”oikeaa” vastausta. Tämän keskustelun piiriin kuuluvia kysymyksiä on kahdenlaisia: tarkistettavissa olevia ns. tieteellisiä kysymyksiä ja moraalisia eli arvokysymyksiä. Siis kysymyksiä muotoa ”Millainen todellisuus on?” sekä ”Millainen todellisuuden pitäisi olla?” Ensimmäisen kaltaisiin kysymyksiin on olemassa yksi oikea vastaus, joka voidaan osoittaa tieteen keinoin. Jälkimmäisen kaltaisiin kysymyksiin ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, vaan kunkin ”oikean” vastauksen pohjalla on yksilön oma arvomaailma. Yksinkertaista, eikö? Ensin katsotaan, miltä todellisuus näyttää, ja sen jälkeen tehdään johtopäätökset ja mietitään omaan arvomaailmaan sopivat toimintamallit. Jos ajatellaan että esimerkiksi faktojen pohjalta päätetty poliittinen toimenpide on ”oikein”, pitäisi kyseisen toimenpiteen seurata jotenkin loogisesti faktoista, eikö? Ei välttämättä. Tämä asia on kaikkea muuta kuin yksinkertainen, sillä Paratiisissa luikertaa kärmes nimeltä Ideologia.

Ideologia on järjen vihollinen. Ideologia on se ei-edes-välttämättä-kovin-pieni ääni takaraivossa, joka pommittaa etuotsalohkoa ennalta päättämällään lopputuloksella taukoamatta ilman, että ideologi tätä itse tiedostaa. (Tässä käytetään siis ”ideologia”-sanan negatiivisinta merkitystä, mikä erottaa sen ”arvomaailmasta”.) Ideologia istuu uhrinsa olkapäällä ja suodattaa tämän silmistä jä korvista pois ennakkokäsitysten kanssa ristiriidassa olevan uuden tiedon ja vahvistaa niitä tukevaa tietoa. Maailma todellakin näyttää erilaiselta eri ideologisten lasien läpi katsottuna. Kovan luokan ideologi saattaa esimerkiksi kannattaa henkeen ja vereen luomuruokaa siitä huolimatta, että tietyissä tilanteissa se voi olla huomattavasti tehokkaasti tuotettua ruokaa epäekologisempaa. Tai esimerkiksi vastustaa kaikkea geenimuuntelulla tehostettua ruokaa, vaikka sen joukossa on äärimmäisen hyödyllisä kasvilajeja kuten vaikkapa kultainen riisi, jonka avulla (ilman perusteetonta vastustusta) olisi jo voitu pelastaa miljoonia lapsia kehitysmaissa. Molemmissa esimerkeissä ennalta päätetty periaate on ideologille tärkeämpi kuin faktinen lopputulos. (Sarjainnostujan esimerkit ovat näköjään silmiinpistävän gastronomis-kulinaarisia, mikä tarkoittanee, että on iltapalan aika. Nyt siis artikkeli äkkiä pakettiin.)

Sarjainnostuja pyrkii kovasti pysyttelemään ideologioiden värjäämättömässä todellisuudessa, vaikka toki tiedostaakin, että melko todennäköisesti sarjaepäonnistuu pyrkimyksessään surkeasti. Mea culpa ja niin pois päin, mutta toisaalta kaikkihan niin tekee. Yrityskin on silti tärkeä, sillä ilman ideologisen ajattelun haittojen tiedostamista ei niitä voi myöskään välttää.

Meemikuvakin on väärässä.

Kuten nykyään kaikkeen, kimmoke tähänkin artikkeliin tuli maahanmuuttokeskustelusta. Esimerkkeinä mainittakoon siis tieteellinen kysymys ”mitä maahanmuutosta faktisesti seuraa” ja moraalinen kysymys ”millainen maahanmuuttopolitiikan pitäisi olla, jotta sen seuraukset olisivat sekä hyvät että perusteltavissa edellisen kysymyksen vastauksella?” Jälkimmäiseen kysymykseen vastaaminen järkevästi on jo sellaisenaankin riittävän vaikeaa, ja ideologiset silmälasit tekevät siitä käytännössä mahdotonta. Toisin sanoen ideologia nyrjäyttää uhrinsa logiikan jossain näiden kahden kysymyksen välimaastossa saadakseen lopputuloksesta haluamansa kaltaisen. Erikoisinta Sarjiksen mielestä tässä kaikessa on se, että ideologia näyttää joidenkin ihmisten kohdalla olevan niin vahva ja läpitunkeva, että se vääristää jo ensimmäisen kysymyksen vastaukset. Tämä tarkoittaa, että ideologia saa uhrinsa torjumaan ennakkokäsityksiä vastustavat faktat kokonaan. Muuta selitystä Sarjis ei keksi sille, että esimerkiksi tiettyjen poliittisten suuntausten edustajat sujuvan sutjakasti jatkavan johtopäätöstensä vetämistä ”faktoista”, jotka on moneen kertaan osoitettu virheellisiksi. Tätä on tänä kesänä nähty tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa päivittäin.

Mistä päästäänkin vihdoin artikkelin varsinaiseen pihviin: Sarjainnostujan mielestä väärässä oleminen on tärkeää ja tavallaan jopa aika hieno asia. Sitä ei pitäisi joutua pelkäämään saati häpeämään, sillä jokainen meistä on ihan jatkuvasti väärässä jostakin. Ehdottomasti hienoin asia väärässä olemisessa on se, että se tarjoaa tilaisuuden oppia uutta ja olla hetken päästä taas hiukan aiempaa fiksumpi.

Virheen myöntäminen ei silti ole helppoa, vaan vaatii nöyryyttä ja sitä kliseistä itsetuntoa. ”Kasvot ja katu-uskottavuushan siinä menee, jos virheensä myöntää.” Tämäkin on arvokysymys: Sarjiksen mielestä näin ei pitäisi olla. Miettikääpä, miten paljon parempi keskusteluilmapiiri meillä voisi olla, jos väärässä olemista ei stigmatisoitaisi, vaan oman virheensä myöntäminen ja korjaaminen nähtäisiinkin kunnia-asiana ja naisen tahi miehen mittana? Jos kiistattomien todisteiden edessä mielensä muuttaminen olisikin enemmän sulka hatussa ja vähemmän leima otsassa? Sarjis tietää, että ainakin muutama Sarjiksen tosielämässä tuntema henkilö varmasti lukee tämän ja nauraa mielessään miettiessään kaikkea sitä, mistä Sarjis itse on sinnikkäästi väärässä ja ehdottomasti kieltäytyy myöntämästä hölmöilyään. Nauraminen on ihan kohtuullista ja sallittua, kunhan ei osoitella sormella. Kukaan tuskin onnistuu pääsemään eroon kaikista vääristyneistä ennakkokäsityksistään, mutta tärkeintä on vilpitön yritys. Sitä paitsi virheen myöntäminen ja mielensä muuttaminen on parhaimmillaan varsin terapeuttista. Kokeilkaa.

Loppukaneettina todettakoon, että lueskellessaan aiheesta Sarjis törmäsi vanhaan tuttuunsa Humen giljotiiniin, joka hämmentää artikkelin alkupuolen ajatusketjua kuin cityhippi hirssitattarituorepuuroa. David Humen sanoin ”there is no ought from is”, mikä tarkoittaa, ettei faktoista voi johtaa vastauksia arvokysymyksiin. Periaatteessa Sarjainnostuja haluaisi olla tästä samaa mieltä, mutta mitä se tarkoittaisi poliittiselle päätöksenteolle? Epäilemättä tätäkin kysymystä on maailman sivu käsitelty hyllymetreittäin, joten Sarjis päättää täältä tähän ja vetäytyy kognitiivisen dissonanssin puuskassa Wikipedian filosofiasivujen lehdille nyyhkyttämään.

2 kommenttia artikkeliin ”Väärässä olemisesta ja ideologioista

  1. Jonkun faktan lausuminen voi jo sinänsä olla tai se voidaan tulkita ideologisesti värittyneeksi mielipiteeksi. Esimerkki: Suomessa kansan tulee osata suomen kieltä, jotta täällä voisi pärjätä. Siksi aina kun sanoo jotain, sitä voidaan käyttää lausujaa vastaan.

    1. Totta. Tosin kun ei keskustella hyvässä uskossa, ihan mitä tahansa lausuntoa voidaan yrittää käyttää lausujaa vastaan – hyvän uskon puute onkin usein julkisen keskustelun pahin ongelma. Tässä esimerkkitapauksessa sanoisin, että väittämä on tuollaisenaan monitulkintainen, koska ”pärjäämistä” ei ole määritelty. Niinpä väittämä ei täytä yksiselitteisen faktan kriteerejä. Väittämästä saataisiin oikeilla keskustelijoilla iso riita, kun toisen argumentoinnin taustalla ”pärjääminen” tarkoittaisi hengissä pysymistä ja toisen taas keskiluokkaista, semilaadukasta olemassaoloa. Ensimmäinen syyttäisi toista rasistiksi ja monottajaksi, toinen taas ensimmäistä satumaailmassa eläväksi maailmansyleilijäksi. Kunnes joku älyäisi määritellä termit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *