Biisiprojekti, osa 7 – Riimit vai ei?

Riimityyleistä

Viikon hiljaisuuden jälkeen on taas korkea aika päivittää biisiprojektia. Tällä kertaa Sarjainnostuja pohtii erilaisia riimittelytapoja. Riimittely on nimittäin suorastaan petollisen vaikea taiteenlaji, jossa huipputyylikkään ja huippukornin välinen raja on kuin vahvasti humaloituun designer-IPAan piirretty viiva. Tai jotain. Pohditaanpa.

Samoin kuin Sarjiksen biisiprojektin sanoitustyylejä käsittelevässä artikkelissa, tässäkin pohdinnassa jaetaan riimityylit kolmeen kategoriaan, joiden nimet ovat Martti Syrjä, Jarkko Martikainen ja Tilhet, pajut ja muut. Ensimmäinen tyyli vaikuttaa syntyvän lyyrikon mielen syövereistä enemmän tai vähemmän riimit edellä. Kolmas vapauttaa itsensä liiasta vaivasta hylkäämällä koko riimin käsitteen. Keskimmäinen tyyli, joka on nopean perstuntuman mukaan näistä mennen tullen yleisin, on ääripäiden jonkinlainen, edes melkein tyylikäs välimuoto.

Tälläkin kerralla sanottakoon vielä, että alla olevan pohdinnan perimmäinen tarkoitus ei ole kommentoida tahi kritisoida kyseisiä artisteja, vaan nimiä käytetään vain kuvailemaan Sarjiksen pään sisällä eläviä, riimeihin liittyviä kognitiivisia rakenteita. Hyvä? Hyvä. Jatketaan.

Martti Syrjä

Tätä kirjoittaessaan Sarjainnostuja havaitsi perstuntumansa olevan väärässä Eppu Normaalin tekstien suhteen. Alun perin Sarjis luonnosteli näin:

Martti Syrjä -riimityylin nimi perustuu tietenkin Eppu Normaalin teksteihin, joiden luomistyössä tuntuu varsin usein olleen mielenkiintoinen prioriteettijärjestys. Sarjainnostuja ei ihmettelisi, vaikka kyseisiä tekstejä kirjoitettaessa olisi useamminkin lukittu riimiparin ensimmäinen säe ensin, ja vasta sitten mietitty, millainen säe ja riimi tämän jo lukitun säkeen kaveriksi sopisi. Esimerkki.

Minä muistelen
Muistoissa luistelen

Varma asiasta ei kai voi olla, mutta muistoissa luistelu tuntuu juuri tarpeeksi kaukaa haetulta ja ehkä jopa niin ontuvalta kielikuvalta, että se olisi hyvin voinut syntyä vain tarpeesta keksiä muistelulle riimipari. 

Tämän jälkeen Sarjis lähti etsimään lisää esimerkkejä tästä ilmiöstä, mutta yllätyksekseen ei löytänytkään niitä. Martti Syrjä -tyylin olemus siis muuttui artikkelin kirjoittamisen aikana merkittävästi. Edelleen Sarjis on sitä mieltä, että säkeisiin tullaan riimit edellä, mutta yleensä ei edellä mainitun kaltaisella kornilla tavalla. Sen sijaan tyyliä määrittää se, että riimeissä näkyy ja kuuluu melko selkeä pilke silmäkulmassa, mutta Eppu Normaalin tapauksessa ne kuitenkin esitetään ”suoraan” eli vakavasti, ikään kuin tulkinnassa ei tunnustettaisi tekstin koomista aspektia. On kylmä fakta, että tämä liittää Martti Syrjä -tyylin enemmän tekstin koomisuuteen kuin riimeihin sinänsä, mutta koska tässä vaiheessa olisi sääli romuttaa hyvää kolmen kategorian konseptia, näillä mennään nyt syden ja saven uhallakin. Nyt se oikea esimerkki.

Ennen uskoin älyn voittoon
Oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon
Kunnes paikalle tuli kas, sulkapallokuningas
Sanoi minulle huhuu, se on liha joka puhuu
Ja se meidät yhdistää

Onko Sarjiksen argumentissa mitään järkeä? Melkein kaikki tuntevat biisin; oletteko samaa mieltä komiikasta ja samalla Martti Syrjän tulkinnan suoruudesta?

Jarkko Martikainen

Sarjis fanittaa avoimesti Jarkko Martikaisen soolotuotantoa. Martikainen on ilmiömäinen lauluntekijä, joka ei tähän mennessä ole julkaissut ainoatakaan kliseistä, väritöntä tai muuten tylsää laulua. Riimejä mies käyttää Sarjiksen mielestä teksteissään äärimmäisen tyylikkäästi. Esimerkki.

Jotkut käyvät ulkokultaisuuttaan vaalimaan
Sääntökirjaan tartutaan kuin lapseen hukkuvaan
Kurttuotsin etiketin mukaan eletään
Ja jos se etiketti petti, sitten itketään

Kuka häissään oli päissään?
Aivan sama se
Kunhan matka yhteinen on
Eikä kesken jää matkan varrelle

Tämä on toki mielipidekysymys, mutta Sarjiksen mielestä esimerkki on äärimmäisen tyylikäs. Riimit eivät ole niitä ilmiselvimpiä ja yleisimpiä sanapareja, ja tekstin sisäinen koheesio säilyy, eikä säkeiden asiasisältöä näytä olevan valittu tarjolla olevien riimiparien mukaan. Hienona mausteena ovat toistuvan riimiskeeman ulkopuoliset pikariimit ”etiketti – petti” ja ”häissään – päissään”, jotka toimivat kuin sanoittajan vastineena pienille virtuoosisille korukuvioille minkä tahansa soolosoittimen melodiassa. Karkeasti voisi väittää, että suurin osa kotimaisesta rytmimusiikista ainakin tähtää tällaiseen tyylikkään hillittyyn vaikutelmaan.

Tilhet, pajut ja muut

No niin, tämä onkin sitten jännä. Uudehkolla orkesterilla nimeltä Tilhet, pajut ja muut on julkaistua materiaalia vasta vähän, mutta vilkaiskaapa tätä:

Se valkoinen puuhevonen
vietiin pois, kun lähdimme
Ei mahtunutkaan mukaani
kun uuteen kotiin muutimme

Nyt on jo kaukana takana
makaa multaan maatuneena
ensimmäinen ratsuni, jonka sain
en löydä samanlaista enää

Olen päästänyt menemään
kaikenlaisia asioita
mutta monen vuoden jälkeen olen
jäänyt yhtä vain miettimään

Biisin voi kuunnella YouTubesta. Ensinäkemältä ja -kuulemalta tällainen vapaamuotoisuus oli Sarjiksesta lähinnä raivostuttavaa, mutta (soittolistaradion ansiosta) alkoi kerta kerralta toimia paremmin ja paremmin. Nyt Sarjis on sitä mieltä, että Tilhet sun muut kotimaisen rytmimusiikin kentän kiinnostavin tulokas sitten Kuningasidean myös musiikillisten ansioidensa vuoksi.

Tekstissä ei siis näytä olevan minkäänlaista johdonmukaista riimipolitiikkaa, vaan riimejä siihen syntyy korkeintaan vahingossa. Tai siltä lopputulos ainakin vaikuttaa ulospäin. Satunnaisten riimien harkinnanvaraisuus jää tietenkin epäselväksi; ne voivat tietysti olla hyvinkin tarkasti ja huolellisesti aseteltuja. Vapaan riimiskeeman vahvin puoli on Sarjainnostujan mielestä se, että riimeihin kahlitseminen kahlitsee helposti myös osan tekstin ilmaisuvoimasta. Vapaaseen tekstiin kun voi valita täsmälleen ne sanat, jotka välittävät halutun sisällön ja merkityksen parhaiten, eikä tarvitse tyytyä kakkosvaihtoehtoon vain siksi, että se nyt sattuu tuottamaan toimivimman riimirakenteen. Pajut ja kilkkeet -tyylin riimittömyys on sellaisenaan houkutteleva vaihtoehto, mutta Sarjainnostuja toteaa sen jo heti kättelyssä melko varmasti liian vaikeaksi lajiksi itsensä kaltaiselle puuhastelijalle. Maybe next year.

Entä sitten?

No, mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa Sarjiksen biisiprojektin kannalta? Ei välttämättä paljoakaan, sillä nämä huomiot ovat syntyneet lähinnä lueskelun ja tutkimisen sivutuotteina. Sarjiksen mielessä on melko selvää, että biisiprojektin aikana syntyvä laulu tulee tähtäämään Jarkko Martikainen -tyyliseen riimittelyyn eli eleganttiin ja vaivattomalta näyttävään, mutta silti tarkasti pohdittuun riimittelyyn. Täysin erillinen asia taas on, onnistuuko Sarjis tässä vai ei. Joka tapauksessa pahinta, mitä tässä prosessissa voi tapahtua, on se, että sirkusyleisö saa sarjan ensimmäisessä artikkelissa luvatun hämmentävän apina- ja kukkopilliaiheisen spektaakkelin.

Unohtuiko jotain?

”Sarjainnostuja, olet taas jorissut joutavia yli 700 sanan verran, eikä biisiprojekti ole edennyt edes mummon vertaa lumessa.”

Tarkkasilmäinen huomio. Sarjiksen oman biisin tilannehan on nyt se, että sillä on edellisessä osassa julkaistu alustava kertosäkeenraakile (johon on jo tulossa muutoksia) sekä Sarjiksen päässä elävä mielikuva kertosäkeen tyylistä ja orastavasta melodiantyngästä. Nyt julkaistakoon hieman säkeistöjen raaka-ajatuksia. Biisin perusteemahan oli kiire, sen turhuus ja hetkessä elämisen tärkeys, joten seuraavat rivit ovat lauseita, jotka Sarjiksen mielessä heijastelevat biisin kohteena olevan kiireen ilmapiiriä. Nämä eivät vielä ole valmiita säkeitä, vaan ajatuksia tulevien säkeiden perustaksi.

  • Aamukahvi juodaan työmatkalla
  • Illalla viimeiseksi tsekataan työposti
  • Mikä asia kalenterissa on niin tärkeä, ettei siitä voi luopua?
  • Harrastukset muuttuvat pakkotyöksi
  • Tärkeät ihmissuhteet väljähtyvät
  • Mistä onnellisuus syntyi lapsena? Mistä se syntyy nyt ja onko se aitoa?
  • Mitä kiire mittaa ja onko tuo asia tärkeä?

Kuten sanottu, nämä eivät ole tällaisinaan sanoitusta, vaan ajatuksia. Tällä hetkellä Sarjiksesta tuntuu siltä, että näistä muotoutuu jonkinlainen kuvaus laulun kohteena olevan, kiireeseen koukussa olevan kuvitteellisen henkilön elämästä. Tai sitten niistä muotoutuu jotakin aivan muuta.

Sarjan seuraavassa osassa Sarjis ylimiettii, onko MITÄÄN järkeä mennä perse edellä puuhun kertomalla yleisölle ensin tulkinta ja sitten vasta kätkeä tuo tulkinta jonkinlaisen lyyrisen ulkokuoren sisään. Ja julkaisee ensimmäisen säkeistönraakileen. Ja saattaa ihan pikkuisen ahdistua ja kirota itseään siitä, että tuli luvanneeksi moista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *