Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2015

Biisiprojekti, osa 5 – Tyyntä myrskyn edellä

Arvatkaa mitä. Sarjainnostujalla on jo ensimmäinen vedos biisin kertosäkeen tekstistä, mutta ennen sen julkistamista – no, täytyy hiukan jutella. Sarjiksen omat solmut (joista sarjan edellisessä osassa kerrottiin) alkavat nousta paremmin näkyville kaikessa sotkuisuudessaan.

Nyt on nimittäin uhkaavasti käymässä niin, että Sarjainnostuja yrittää melkoisen mentaalisen akrobatian avulla ja osaksi itseltäänkin salaa vapauttaa itsensä vastuusta ja etäännyttää itsensä omista hengentuotoksistaan, jotta julkaiseminen olisi vähemmän pelottavaa. Ilmiö tunnetaan myös suomalaisena itsensä ja saavutustensa vähättelynä. Sarjikselle valkeni, että ainakin osittainen syy siihen, että tällainen pakotettu luomistyö vaikutti aiemmin fiksulta idealta, on se, että se tarjoaa takaportin, jolla koko projektin merkityksen voi tarvittaessa mitätöidä.

Jatka lukemista Biisiprojekti, osa 5 – Tyyntä myrskyn edellä

Biisiprojekti, osa 4 – ensimmäinen angsti

Kuultuaan kuvauksen artikkelisarjan 3. osan julkaisemisen jälkeisestä sielunelämästä Sarjiksen vaimo kehotti kirjoittamaan tilanteesta artikkelin. Koska vaimon neuvot ovat tavallisesti parempia kuin huonompia, niihin kannattaa tarttua.

Ettei kellekään jäisi epäselväksi, niin tämähän on siis niinku ihan tosi aivan jäätävän ja eeppisen sigahirveää. Sarjiksen sisäinen sankari on kehittänyt koko biisiprojektista jo niin valtavan eksistentiaalista mittakaavaa hipovan kriisin, että hampaisiin sattuu. Mikä siis on pakko tulkita niin, että sitä suuremmalla syyllä tästä on nyt vain painettava läpi, koska muuten koko projekti loppuu lyhyeen. Jatka lukemista Biisiprojekti, osa 4 – ensimmäinen angsti

Innostu sinäkin: Mieskuoromusiikki

Innostu sinäkin!

Blogissa julkaistaan ”Innostu sinäkin!”-kategoriassa esittelyjä asioista, joista Sarjainnostuja on syystä tahi toisesta aikojen saatossa innostunut. Näiden artikkelien on tarkoitus havainnollistaa yleisölle, miksi jokin tietty asia on mahtava ja innostumisen arvoinen. Niin että hitaampikin tajuaa. Ehkä.

Aluksi Sarjis tarttuu matalimmalla roikkuviin omppuihin, koska tutuimmista asioista nyt vaan on verrattain helppoa kirjoittaa. Ensimmäisenä käsitellään mieskuoromusiikki yhdellä, mahdollisimman voimakkaalla esimerkillä. Asiaan. Jatka lukemista Innostu sinäkin: Mieskuoromusiikki

Biisiprojekti, osa 3 – toteutuksen pohdintaa

Biisiprojektin tarkoitus on olla joko a) kiinnostavaa ja avartavaa luettavaa musiikillisesti lukutaidottomille, b) kiinnostavaa, joskin vähemmän avartavaa luettavaa musiikinharrastajille tai c) jonkinlaista kato, apina puhaltaa kukkopilliin -tyyppistä sirkushuvia kovemman luokan muusikoille. Niinpä sarjan toteutusta täytyy miettiä kaikkien kohtien kannalta. Jatka lukemista Biisiprojekti, osa 3 – toteutuksen pohdintaa

Biisiprojekti, osa 2 – Miten tehdään sanoitus?

Mistä sanoittaminen aloitetaan? Jos ihan totta puhutaan, Sarjainnostujalla ei varsinaisesti ole tästä harmaimman aavistuksen poikasen häivähdystäkään, mutta tekemällä kyllä ja tyvestä puuhun ja maasta se pienikin. Prosessi on siis vedettävä hatusta, mutta sitähän kirjoittajan tähänastinenkin elämä on ollut.

Ensin valitaan karkea aihepiiri ja sen jälkeen lähdetään tarkentamaan. Onko tarkoitus tehdä syvällisen merkityksekästä lyriikkaa vai helppoa, universaaleihin tunteisiin vetoavaa käyttökamaa? Koska sanoittajana on tässä tapauksessa aloittelija, valitaan jälkimmäinen nk. kuin ampuisi kalaa tynnyrissä -lähestymistapa. Valitaan siis jokin lähes kaikille tuttu tunne tai kokemus. Jatka lukemista Biisiprojekti, osa 2 – Miten tehdään sanoitus?