Innostumisen vaaroista

Sarjainnostuja sairastui hiljattain ja oli pari viikkoa melko ikävässä taudissa. Sen jälkeen tarve päästä urheilemaan oli varsin kova; olihan jo kesäloman aikana urheilu jäänyt muutenkin vähälle. Sarjis päätti aloittaa taas jo pitkään soveltamansa ilman välineitä, kehon omaa painoa vastuksena käyttämällä tehtävän lihaskunto-ohjelman. Mikä voisi mennä vikaan?

Eipä siinä, homma riuhtaistiin kivasti käyntiin ohjelman ensimmäisellä, noin suurin piirtein karkeasti 34 minuutin pituisella treenillä, joka sisälsi muun muassa yhden käden punnerruksia (käden tukipiste polven korkeudella) sekä leuanvetoa. Verrattain kovaa vastusta siis. Suoritus ei ollut paras mahdollinen; lihaskunto oli taas selvästi heikentynyt tauon aikana. Sarjis veti kuitenkin treenin läpi tavalliseen tapaansa eli ihan kunnioitettavalla kiukulla ja sisulla. Lihakset saatiin taas puskettua loppuun asti, ja Sarjis jäi tyytyväisenä odottelemaan tulevien päivien piinaa, kun kroppa yrittäisi palautua alkujärkytyksestä.

Taustaksi sanottakoon, että Sarjainnostujalla on jo ammoisna aikoina ollut tapana aloittaa urheilu täysillä, vaikka sitten pidemmänkin tauon jälkeen. Tässä asiassa olisi vielä opittavaa, jotta esimerkiksi kädet suoristuisivat suorituksen jälkeisinä päivinä ilmankin tunkkia tai sorkkarautaa. Nuorempana Sarjis urheili varsin paljon, mutta koiran vanhetessa temppurepertoaari ei valitettavasti ole supistunut vastaamaan fyysisiä valmiuksia. Tämä ei ole ollut Sarjikselle milloinkaan niin ilmiselvää kuin nyt, kun vanhasta muistista keuliva ego kirjoittaa sekkejä, joille kehon suorituskykytilillä ei yksinkertaisesti ole katetta, ei sinne päinkään.

Tämänkertainen treenaamisen aloituspotku tapahtui pari viikkoa sitten sunnuntai-iltana. Maanantaina lihasjäykkyys tuntui jo, mutta ei mitenkään ihmeellisen pahana. Itse asiassa Sarjis lähti maanantai-iltana vielä juoksemaan kuuden kilometrin lenkin; kunto ei siis voinut olla kovinkaan paha, eihän? No, kahdelta yöllä Sarjainnostuja heräsi siihen, että oikea olkapää ja hartian seutu olivat kuin tulessa. Ensimmäistä kertaa treeninjälkeinen kipeys (jolle Sarjis löysi juuri hienon termin DOMS, Delayed-Onset Muscle Soreness) tuotti tuskaa jopa levossa, asennosta riippumatta. Sinä yönä ei juuri nukuttu.

No, semikokonaisvaltaista ylävartalotulehdusta, kyynärpäihin saakka kaksinkertaisiksi turvonneita olkavarsia, lihasrelaksantti-tulehduskipulääkekuuria ja melkein kahta viikkoa myöhemmin jäljellä on ns. hiirikäsi oikeassa olkapäässä, eikä olkapään nostovoima suoraan sivulle ole vieläkään palautunut. Olkoon tämä teille varoitukseksi, pojat ja tytöt. Let’s be careful out there.

(Tämän tarinan tapahtumat sekä viimeaikainen työstressi ovat syynä siihen, että Sarjiksen innostumiset ovat viime viikkoina olleet HYVIN vähissä. Jatkossa taas paremmalla innostuksella.)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *