Valokuvauksen ydin

Niin, valokuvaus. Tuo loputtomista soista eniten loputtomin. Sarjainnostujalla on tällä hetkellä mielessä lähinnä valokuvaus erityisesti siksi, että päätös hankkia kokonaan uusi kamera (ja samalla itsestäänselvästi koko laitteisto, koska merkki vaihtuu) on nyt tehty.

Sarjainnostuja ei ole mitenkään erityisen kokenut valokuvaaja. Sarjiksen isä sen sijaan ehti nuorna miesnä harrastua niinkin paljon, että jopa kehitti omia kuviaan. Sarjis itse osti ensimmäisen järjestelmäkameransa vuonna 2008, ja on sinnikkäästi pärjännyt sillä tähän asti. Ja antaa itselleen pisteitä tästä suorituksesta, sillä kameralaitteisto ei useinkaan ole ihan ilmaista.

Miksi sitten juuri nyt? Tämänhetkisen innostuksen taustalla on se, että muutama ihminen on viime kuukausina erehtynyt kannustamaan Sarjista kuvaamaan. Kuin ampuisi anglistista, yllytyshullua kalaa tynnyrissä. Sarjiksen vaimo nimittäin perusti loppukesästä blogin, jonka valokuvista allekirjoittanut on vastannut. Muutamasta kuvasta ulkopuolisilta tahoilta saatu sekä ihan omin voimin sisäisesti generoitu positiivinen palaute on taas osoittautunut Sarjikselle koviakin huumeita koukuttavammaksi, joten nyt sitä sitten mennään.

Koska Sarjis on semialoitteleva harrastelija, seuraavan laitteistoa käsittelevän osion sisältö on todennäköisesti juuri tarpeeksi teknistä tiputtaakseen täysmaallikon kelkasta, mutta kuitenkin siinä määrin fuksimaista haparointia, että kokeneempi pääsee myötähäpeän merelle pyörittelemään silmiään. Tiedossa on siis kaikin puolin nautinnollinen lukuelämys.

Asiaan. Sarjainnostuja pärjäsi varsin pitkään nykyisellä rungollaan, joka on Sonyn a300, eli vuoden 2008 suunnilleen toiseksi halvin digijärjestelmärunko. Mukana tuli 18–70 mm:n kittiputki, joka pysyi kamerassa ainakin vuoteen 2013 asti. Noilla main setti täydentyi valovoiman tarpeen vuoksi kiinteäpolttovälisellä Sony DT 50mm f/1.8 SAM -lasilla sekä Metzin lisäsalamalla, jotka mahdollistivatkin jo aika paljon enemmän kuin perusperhekuvien napsimisen rungon salamalla.

Tässä on se vaihe, jossa kokeneemmat toteavat, että ihan hyvin noilla jo kuvaa ja että ei se koko, vaan ne käyttötaidot. Tämä on varmasti ihan totta, mutta ongelma onkin psykologinen. Aloittelijalla kun ei ole kokemusta muista laitteistoista, ja siksi on periaatteessa mahdotonta tietää, onko tulosten parantumisen estävä pullonkaula laitteistossa vai taidoissa. Kun tästä on pienikin epäilys, sillä on ikävä taipumus myrkyttää motivaatio. Ainakin Sarjiksen tapauksessa. Oikea ratkaisu tähän on (tietenkin) syytää halvan vaihtoauton verran rahaa uuteen kameraan ja oheiskilkkeisiin. Vaimolle sanottakoon (koska sekin tämän kuitenkin lukee), että se vaihtoautojuttu oli sitten huumoria se. Muille sanottakoon vielä, että ei ollut.

Sarjiksella on siis tällä hetkellä kiikarissa käytetty Canon 7D, ja koska budjetti ei sentään ole aivan rajaton, tarkoitus olisi alkuun pärjätä yhdellä objektiivilla. Tuo kyseinen objektiivi on näillä näkymin Canonin EF-S 17–55mm f/2.8 IS USM. Ajattelu kulkee siis niin, että pitkää zoomia tuskin tarvitaan esim. oravien räpsimiseen, koska Sarjis käy esim. metsässä noin kerran kolmeen vuoteen. Eikä sitä Kuutakaan jaksa niin paljoa kuvata, että sen vuoksi ostaisi tuhannen euron teleputken. Toisaalta L-sarjan 17–40mm olisi myös hyvä vaihtoehto, mutta se olisi ilmeisesti järkevämpi täyskennolla, ja toisaalta liikkeellä tapahtuva ex tempore -kuvaus todennäköisesti hyötyisi ensin mainitun putken vakaajasta. Kuitenkin perhekuvat täytyy pystyä kuvaamaan sisätiloissa, joten laajakulmaakin tarvitaan. Toivotaan, että tämä on fiksu vaihtoehto.

Valokuvaus, tai tässä tapauksessa ehkä oikeamminkin kameraharrastus, on siitä jännittävä ilmiö, että ikinä ei tule valmiiksi. Eikä tämä nyt tarkoita mitään ylevää elinikäisen oppimisen pilvilinnaa, vaan laitteistoa. Aina voi upottaa laitteistoon tuhat euroa lisää siinä toivossa, että sijoitus näkyisi kuvissa. Maailman fiksuin innostuksen kohde siis, varsinkin normaalituloiselle ihmiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *