Biisiprojekti, osa 11 – Läpimurto

Odotuksista huolimatta Sarjainnostujan biisiprojekti on ottanut dramaattisen loikan eteenpäin. Kuin taikaiskusta tai satumaisen sattuman siunauksella Sarjis on onnistunut naulaamaan biisin perustan paikalleen. Miten ja millaisen, niinkö? Onpa kiva, että kysyit.

a540fb100b15c326d0775fff7e34005c4d31bed5fdd2eecd61ae52507a61cb11

Kuva kertoo biisiprojektin alkumetreistä enemmän kuin… no, joku vähemmän sopiva kuva. Alun perin Sarjiksen tarkoitus oli, kuten varmasti muistatte, kirjoittaa biisi laadusta välittämättä, jotta ensimmäinen ja korkein kynnys biisinteolle tulisi ylitettyä. Toisin sanoen: paperille piti saada jäämään ihan mitä tahansa sellaista, jonka yhteenlaskettua summaa voisi kutsua kokonaiseksi taideluomaksi. Siksi tarkoitus ei ollut metsästää mitään uskomattoman kekseliäitä, elegantteja tai muuten vaan mahtavia musiikillisia ideoita, vaan mennä tarvittaessa siitä, missä aita on matalin. Ja pakon edessä siltikin vielä aidan alta.

Nyt seuraa kuvaus biisin tämänhetkisestä tilanteesta. Sarjis pyrkii pysymään sikäli ymmärrettävällä tasolla, jotta musiikin teoriaan perehtymätönkin pysyisi mukana. Toisaalta Sarjis myös selventää asioita mielellään pyynnöstä esimerkiksi kommenttiosiossa; kysykää siis toki.

Kun Sarjis alkoi miettiä biisin sointurakennetta, ensimmäisenä kyseeseen tuli jokin simppeli kolmen tai neljän soinnun viritelmä esimerkiksi G-duurissa, koska tuo kyseinen sävellaji on varsin kitaraystävällinen, mikä taas on tulevan äänitysprosessin kannalta mielenterveyttä säästävä seikka. Menemättä sen enempää länsimaisen harmoniakäsityksen perusteisiin sanottakoon, että ilmiselvät perussoinnut eli I, IV ja V asteen soinnut ovat tässä sävellajissa G, C ja D. (Asiaan vihkiytymättömille: jos sointumerkintä on yksinäinen iso kirjain, kyse on duurisoinnusta. Mollisointu taas ilmaistaan käytännöstä riippuen useimmiten pienellä kirjaimella, ”m”-päätteellä tai näiden kahden yhdistelmällä, esim. ”Em” eli e-molli.) Hetken erilaisia kolmen soinnun viritelmiä renkutettuaan Sarjis päätti, että ne eivät riitä; kolme sointua on vaan yksinkertaisesti liian tylsää varsinkin, jos ei aio kirjoittaa niiden päälle säkenöivän hyvää ja mielenkiintoista melodiaa.

Tällä hetkellä tilanne on se, että aiemmin mainitun kantrahtavan renkutuksen kertosäe rakentuu noista kolmesta soinnusta, mutta säkeistö on erilainen. Itse asiassa Sarjis päätyi sävellajin suhteen sittenkin e-molliin, joka on G-duurin rinnakkaissävellaji, joten kitaraystävällisyys pätee siis siihenkin. Kasassa on säkeistö, joka perustuu sointukululle Em – A – D – Em ja mahdollisesti tekee jossakin välissä vielä Hm-visiitin. Tämän päälle tulee H:sta lähtevä laulumelodia, joka kulkee laskevasti sointujen sävelissä, mutta ajallisesti epätahdissa, jolloin melodiassa soivat hetkittäin esimerkiksi sointujen septimit ja noonit. Tämä riittää mielenkiintoisuudeksi – säkeistö ei siis sittenkään ole niin keskimääräisen kohtuulämmin konsonanssikeitos kuin se voisi olla.

Kertosäe sen sijaan ei juuri kikkaile dissonansilla, vaan on toistaiseksi itsessään äärimmäisen yllätyksetön. Neljän säkeen kertosäe rakentuu sointukululle G – C – G – D – G – C – D – G sekä vähäeleiselle melodialle, jonka kiintopisteet ovat G-duurin terssillä (H), C-duurin toonikalla (C) ja D-duurin kvintillä (A). Tätä yllätyksettömyyttä tasapainottaa se, että kertosäkeen ajaksi biisin harmoninen keskipiste siirtyy e-mollisoinnusta G-duurisoinnulle. Sävellaji ei siis varsinaisesti vaihdu, mutta kertosäkeen implisiittinen sävellaji on kuitenkin G-duuri. Tämän tarkoitus on saada kertosäkeelle yllättävä ja säkeistön tunnelmasta eroava tunnelma. (Niille, joille musiikin teoria on tutumpaa, tämä ei tietenkään ole mikään ämeriikantemppu eikä edes erityisen kekseliästä tai yllättävää, mutta nyt onkin tarkoitus avata Sarjiksen sisäistä ajattelu- ja päätöksentekoketjua.)

Tämä käyköön tällä kertaa tilannepäivityksestä. Seuraavaksi pitäisi tuottaa teksti valmiiksi, jotta melodian yksityiskohdatkin saataisiin pultattua paikoilleen. Valmista ei vielä ole, mutta Sarjis katsoo vaikeimman vaiheen nyt ylitetyksi ja juhlistaa tapahtunutta lausahtamalla pimeimmässä Kainuussa oppimansa elämänviisauden:

”Osasin, saatana!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *