Biisiprojekti, osa 13 – Homma pakettiin

Julkaisin ensimmäisen lauluni jokin aika sitten täällä, ja nyt on aika vetää vuoden kestänyt biisiprojekti yhteen ja miettiä, oppiko kukaan tästä yhtään mitään. Tuo ensimmäinen julkaisu syntyi lopulta yhdessä päivässä säveltämisestä ja sanoittamisesta aina demoversion äänittämiseen asti, mikä on sinällään varsin ironista, kun otetaan huomioon, että olin siihen asti työstänyt tätä biisiprojektia kuukausikaupalla. Ja tuon työstämisen tulos lensi roskiin yhden päivän salamainspiraation tieltä.

Mitä siis tapahtui? No, koko biisiprojektin alkuperäinen idea oli pakottaa itseni tuottamaan se ah niin pelottavan kammottava ensimmäinen tuotos julkaisukuntoon, jotta tuo koko harrastuksen suhteen korkeimpana näyttäytyvä kynnys tulisi ylitettyä. Näin yritin saada auki henkiset solmut, jotta biisinteko olisi siitä eteenpäin helpompaa ja vähemmän pelottavaa. Koska olen enemmänkin suunnittelija ja pohdiskelija kuin heti toimeen tarttuva luonne, ajatus tuntui järkevältä. Minullahan on siis tapana käyttää minkä tahansa projektin aikajänteestä valtaosa miettimiseen ja kuvaannollisten kaavioiden piirtämiseen, oli sitten kyse taiteesta tai vaikkapa taulun kiinnittämisestä seinään. Ette usko, miten perusteellisesti seinänkin voi mitata lukuisiin eri suuntiin, jotta naula lopulta olisi TÄSMÄLLEEN keskellä. Eikä se koskaan silti keskelle päädy. Silti arvelin pystyväni miettimään ja analysoimaan tieni luovuuden viidakon läpi, kuten aiemmista biisiprojektiin liittyvistä teksteistäni voi lukea. Toisin kävi.

flyygeli

Biisiprojektin tekeminen ja kirjoittaminen oli enimmäkseen melkoista tuskaa. Unohtamatta pelkoa ja ahdistusta. Ja pientä eksistentiaalisen angstin ripausta. Olen edelleen sitä mieltä, että ajatus oli pohjimmiltaan hyvä, mutta vain paperilla. Käytännössä ylianalyyttinen lähestymistapa johti kaiken ns. fiiliksen katoamiseen, eikä sen avulla synnytetty raakile TUNTUNUT miltään. Sain toki kirjoitettua hieman tekstiä ja sävellettyäkin osan laulusta, mutta sen soittaminen ja tapailu ei tuntunut miltään eikä koko teoksen ajatteleminen ollut hauskaa saati palkitsevaa. Pahoin pelkään, että tuo ylianalyyttinen, kaavioita piirtelevä elämänasenne saattaa nyt olla syytä miettiä uudestaan, eikä pelkästään musiikinteon osalta.

Yllätys tapahtui viime keväänä, kun jonkinasteinen henkilökohtainen kriisi räjäytti sulkuportit auki, ja ulos valui tuo yllä mainittu ensimmäinen biisi. Hetkessä. Joten se siitä analyyttisestä lähestymistavasta. Yllättävää kyllä tuon julkaisun ja siitä saamani hyvän palautteen (mitä länpimin kiitos palautteen antajille tästä) jälkeen osa alkuperäisestä suunnitelmasta toteutui, sillä biisinteko on tuntunut sen jälkeen helpommalta. Itse asiassa pyöräytin loppukeväästä toisen kappaleen valmiiksi eräälle hääparille ja jopa esitin sen elävänä häissä, mikä oli sekin pelottavimpia asioita, joita tämän elämän aikana on tullut vastaan. Kahden päivän paniikista huolimatta sain itseni lavalle, ja biisikin tuntui osuvan ja upottavan aivan kivasti, mikä on tietysti mannaa epävarman muusikonrentun itsetunnolle.

Borat-success

Yhteenvetona siis sanottakoon, että kokeilemani analyyttinen lähestymistapa biisintekoon on aivan hanurista ainakin minun kohdallani. Tähän hommaan tarvitaan lyhyitä säkenöivän inspiraation hetkiä, joista syntyvät laulujen ydinajatukset, sekä hieman pidempiä ja rauhallisempia hyvän fiiliksen ajanjaksoja, joiden aikana ydinajatusten väleihin jäävät aukot täytetään toimivalla kontekstilla. Näin se homma etenee.

Asialistan seuraava kohta onkin tuon hääbiisin saaminen demoversioksi nauhalle. Tällä kertaa aion sukeltaa ensimmäistä kertaa sähkökitaran äänittämisen ihmeelliseen maailmaan, mikä tarkoittaa tietenkin erinäisten ilmaisten efekti- ja vahvistinsimulaattoripluginien kanssa räpeltämistä, koska eihän tähän nyt sentään rahaa ruveta kaatamaan, eihän? Pysykää kuulolla; lisää on siis tulossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *